banner

Tunnit

Perheliikunta (=aikuinen-lapsi -jumppa)
Yhdistetyllä vauva- ja taaperojumppatunnilla liikutaan musiikki- ja loruleikein sekä temppuillen eri välineiden kanssa. Perheliikuntatuokiot voivat parhaimmillaan olla lapsille sekä vanhemmille ikimuistoisia elämyksiä ja rakentavat samalla terveyttä edistävän liikuntaharrastuksen pohjaa myös tuleville vuosille. Tavoitteena liikunnan riemu ja yhteiset onnistumisen elämykset!

 

Perheliikunta / Taaperojumppa (=aikuinen-lapsi -jumppa)
Taaperojumppa on lapsen liikunnallisten valmiusten kehittämistä lastenlaulujen ja -lorujen tahdissa. Tunneilla keskitytään etenkin koordinaatiokyvyn, ongelmanratkaisutaitojen, mielikuvituksen ja lapsen oman kehon tietoisuuden kehittämiseen leikkien avulla. Tavoitteena liikunnan riemu ja yhteiset onnistumisen elämykset. Ohjelmassa on mukavaa yhdessäoloa ja ryhmätyöskentelyä muiden kanssa!

 

Perheliikunta/ Tenavajumppa (=aikuinen-lapsi -jumppa)
Tenavajumpassa touhutaan vaikka koko perheen voimin! Tunnille voit tulla useamman lapsen kanssa. Temppuillaan, pelataan ja harjoitellaan liikunnan perustaitoja. Välineitä, musiikkia ja lorutteluja käytetään paljon. Liikunnan ohella opetellaan myös sosiaalisia taitoja ja ryhmässä toimimista.

 

 

 

Temppukoulu, tytöt ja pojat
Temppukoulussa harjoitellaan monipuolisesti liikunnan perustaitoja kuten kävelyä, juoksua, hyppyjä, kiipeämistä, heittämistä, kiinniottoa, potkuja ja oman kehon tuntemusta sekä erilaisten käsitteiden (esim. pitkä-lyhyt, leveä-kapea, nopea-hidas) hahmotusta.

Tunneilla tutustutaan erilaisiin välineisiin ja harjoitellaan temppuilun alkeita. Liikunnan ohella opetellaan sosiaalisia taitoja ja ryhmässä toimimista.

Kauden aikana järjestetään mahdollisuuksien mukaan yhteistunti, jolloin oma aikuinen pääsee liikkumaan yhdessä lapsen kanssa. Tärkeintä tunneilla on liikkumisen ilo!

Tunneilla on pääohjaajan lisäksi 1-2 apuohjaajaa.

 

 

Kidmix, tytöt
Kidmixissä tutustutaan mm. voimistelun, tanssin ja temppuilun alkeisiin. Kauden aikana liikutaan monipuolisesti ja vahvistetaan liikunnan perustaitoja pelien, leikkien ja erilaisten välineiden avulla. Tunneilla harjoitetaan myös lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Tyttöjen omia toiveita kuunnellaan mahdollisuuksien mukaan.

Alle kouluikäisten tunneilla on yksi apuohjaaja pääohjaajan lisäksi, isompien tunnilla apuohjaaja tarpeen mukaan.

 

Sirkusmix, tytöt ja pojat
Sirkusmixissä harjoitellaan akrobatiaa ja sirkuksen alkeita erilaisilla välineillä. Tuntien pohjan luovat monipuoliset perusliikuntaharjoitukset joiden ohella myös pelataan sekä leikitään. Jokaisella tunnilla tehdään ikätasolle sopivia lihaskuntoharjoituksia ja venytyksiä.

Sirkusmix sopii sekä tytöille että pojille.

Alle kouluikäisten tunnilla on mukana pääohjaajan lisäksi apuohjaaja.

Lastentanssi 4-6v.
Lastentanssissa pääpaino on lapsen luovan mielikuvituksen käytössä. Tanssituokioissa liikutaan musiikin tahdissa, opetellaan pieniä tansseja, tehdään rytmiharjoituksia ja tutustutaan eri tanssitekniikoiden alkeisiin.

Tanssin avulla vahvistetaan minäkuvaa ja itseluottamusta sekä kehitetään omaa kehontuntemusta, perusliikuntataitoja, koordinaatiota ja sosiaalisuutta.

Tunnilla on pääohjaajan lisäksi apuohjaaja.

 

Liikuntakerho, tytöt ja pojat
Liikuntakerhossa harjoitetaan liikunnan perustaitoja ja tutustutaan monipuolisesti eri liikuntalajeihin, sekä pelataan ja leikitään. Kauden aikana liikutaan niin sisällä kuin ulkonakin. Luvassa mm. pallopelejä, temppuilua ja sään salliessa luistelua.

Liikuntakerho on monipuolinen harrastus, minkä tarkoituksena on antaa kaikille onnistumisen elämyksiä ja kokemuksia liikunnan ilosta!

Dancemix, tytöt
Dancemix-tunneilla harjoitellaan tanssin perustekniikkaa ja tutustutaan erilaisiin tanssityyleihin kuten show, street ja disco. Tunneilla suunnitellaan myös omia koreografioita sekä temppuillaan (akrobatia). Jokainen tunti sisältää myös ikätasolle sopivia lihaskuntoharjoitteita sekä venyttelyitä.

Tunneilla käytetään vauhdikasta ja menevää musiikkia -ja tyttöjen toiveita kuunnellaan mahdollisuuksien mukaan.

Mixtreeni, tytöt
Mixtreenissä liikutaan monipuolisesti mm. voimistelun, tanssin ja temppuilun merkeissä, pelejä ja leikkejäkään unohtamatta. Tunneilla harjoitetaan myös lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Menevän musiikin ja vauhdikkaiden tuntien aikana hiki lentää ja nauru raikaa!

Tyttöjen omia toiveita kuunnellaan mahdollisuuksien mukaan.

 

Web design and development: Novacode